BLUE
Profile banner
NS
Naava S.
@theta-mage.bsky.social
Pystyn kiinnostumaan mistä tahansa. Isona minusta tulee sosionomi (AMK). Diagnosoidusti kaksisuuntainen, vertaisarvioidusti autisti. Oman elämänsä etymologia-asiantuntija. he/him, han/honom, он/его
158 followers128 following690 posts
NStheta-mage.bsky.social

Haluaisin oppia puhumaan muinaisnorjaa. Olen halunnut oppia jo pitkään, mutta tämä on tällainen huljuva haave, ei jatkuvasti lisämotivoiva tavoite.

1
NStheta-mage.bsky.social

Aloitin kesätyöt kaksi kuukautta sitten innosta puhkuen. Kuukausi sitten alkoivat masennusoireet, ja pari viikkoa sitten, kahden viikon saikun jälkeen, tein päätöksen lopettaa työt. Minua harmittaa. Bipolaarihäiriö on ollut remissiossa muutaman vuoden, NYT se päätti muistutella olemassaolostaan! 😩

0
NStheta-mage.bsky.social

Arvosana tästä saatu. Vitonen. Kehuja erityisesti laajuudesta sekä siitä, miten olin löytänyt yhteyksiä vammaistyön ja varsinaisten ammatillisten haaveideni välillä, esim. vammaiset turvapaikanhakijat sekä kehitysvammaisen ihmisen itsemääräämisoikeus transsukupuolisuuden suhteen.

0
NStheta-mage.bsky.social

Kajaanissa ei ole kiireaikoja ylepolille (= terveyskeskus) lainkaan. Täytyy jättää soittopyyntö, ja saamassasi puhelussa sinua kehotetaan joko laittamaan verkkoviestiä (vastaus tullee kolmen arkipäivän kuluessa) tai hakeutumaan päivystykseen (soittopyyntö 116117 ensin).

0
NStheta-mage.bsky.social

Sepä, sepä. Mitäköhän ne neljä pökälettä symboloivat? ”Vahva ja välittävä Suomi” – neljä sanaa, neljä pökälettä?

1
NStheta-mage.bsky.social

Hyvää vappua! Kävimme vappumarssilla; kuvan koira (13-vuotias siperianhuskynaaras) väänsi kesken marssin ison paskan keskelle Kajaanin Kauppakatua. Poliisisaattue. Työväenlaulut. Banderollit. Kuvaavat ihmiset. Voltti. Ja Voltin kakkahätä.

Muikean näköinen siperianhusky.
1
NStheta-mage.bsky.social

Ei sentään. Palautuksen piti olla aluksi huhtikuun lopussa, mutta siirtyi sitten heinäkuun loppuun. Pitihän tuo hätiköidä palauttamaan, jotta ei tulisi kirjoitettua triplasti pidemmäksi tuota.

0
NStheta-mage.bsky.social

Jep! Onneksi pari ystävää tekee tuon ensi vuoden toteutuksessa, niin saan kuulla, onko ilmaantunut jonkinlainen maksimi.

0
NStheta-mage.bsky.social

Jep. Tehtävänanto oli haastava ymmärrettävä, eikä maksimisanamäärää ollut. En myöskään suuntaudu vammaistyöhön itse, joten hyödyt maksimoidakseni pohdin myös vammaisuuden intersektioita. :D

1
NStheta-mage.bsky.social

Vammaistyön palvelujärjestelmäraportti: palautettu 103 päivää ennen viimeistä palautuspäivää. Raportin pituus 10 010 sanaa. 51 sivua, sisältäen kansilehden, sisällysluettelon sekä lähdeluettelon.

3
Profile banner
NS
Naava S.
@theta-mage.bsky.social
Pystyn kiinnostumaan mistä tahansa. Isona minusta tulee sosionomi (AMK). Diagnosoidusti kaksisuuntainen, vertaisarvioidusti autisti. Oman elämänsä etymologia-asiantuntija. he/him, han/honom, он/его
158 followers128 following690 posts