Kiertotaloutta hyödynnettiin laajasti ”Lundqvistin liikepalatsin” eli Aleksi 13 -talon remontissa: ”Kaikki purettu käytettiin uudelleen itse tai myytiin eteenpäin. Myös pintamateriaaleja ja kalusteita hankittiin käytettyinä tai ylijäämäeristä.” #arkkitehtuuri#kiertotalous#korjausrakentaminen
Kaikkien helsinkiläisten tuntema entinen tavaratalo Aleksi 13 koki sisätiloiltaan muodonmuutoksen poikkeuksellisessa remontissa.
"Eniten väheni uudistalonrakentaminen, Riihimäen mukaan noin 20 %. Määrän veti alas asuntorakentaminen, joka väheni lähes 40 %. Kasvua ei ollut millään sektorilla, sillä myös toimitilarakentaminen, korjausrakentaminen ja maa- ja vesirakentaminen olivat miinuksella. Korjaamisessa viime vuonna ~- 1%."
Rakennusalan suhdannekurimukseen ei ole näkyvissä nopeaa helpotusta.
”Asuntorakentaminen on supistunut poikkeuksellisen rajusti, ja rakennusalan heikkous jatkuu ensi vuonna”, Kuoppamäki sanoo. ”Rakentamisen alhon vaikutukset heijastuvat myös kuljetusalalle ja tukkukauppaan. Myös korjausrakentaminen näyttää jäävän toivottua vaisummaksi.”
Pankki arvioi, että suomalaisten kasvava huoli työttömyydestä vähentää kulutusta ensi vuonna.