Mä olin fiksummilta kuullut myös, että oikeisto käyttää mieluummin sanaa hyvinvointiYHTEISKUNTA, ei siis -valtio, koska palveluiden yksityistäminen sopii paremmin siihen.
erittäin hyvä syy tunnustaa Palestiinan valtio https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010747839.html
"Valtio yrittää säästää kaikesta – toki turkistarhauksen kaltaisia täysin välttämättömiä aloja lukuun ottamatta – joten kilpailu rahasta kovenee. Niinpä erilaiset tahot joutuvat jatkuvasti perustelemaan rahoittajilleen, miksi rahoituksen jatkaminen on tärkeää."
Kun valtio sulkee rahahanojaan, valta ja varat valuvat konsulteille ja lobbareille, Siltamäki kirjoittaa.
Eikä ongelma ole nykytilanne, aika balanssissakin kun Euroopan halvinta sähköä riittää aina 😉 Fossiilisista luopuminen vaan lisää sähkön tarvetta käsittämättömästi. Luulajan fossiiliittomaan terästehtaaseenkin tarvittiin Ruotsin valtio kätilöimään vihreän sähkö ja kantaverkon riittävyys.
Kuuntelemme epäuskoisena sitä, miten Neuvosto-Virossa tai Itä-Saksassa valtio seurasi kansalaistensa viestintää. Ja samalla oma hallituksemme kannattaa Unkarin innolla ajamaa hanketta sähköisen viestinnän yksityisyyden pysyvästä murtamisesta. Jokaisesta viestistäsi kerrotaisiin myös valtiolle.
Hallitus on asettunut kannattamaan ankarasti kritisoitua CSAM-asetusta, joka antaisi viranomaisille oikeuden ohittaa viestintäsovellusten salauksen lasten hyväksikäyttöä koskevan materiaalin torjumiseksi.
Kuuntelemme epäuskoisena sitä, miten Neuvosto-Virossa tai Itä-Saksassa valtio seurasi kansalaistensa viestintää. Ja samalla oma hallituksemme kannattaa Unkarin innolla ajamaa hanketta sähköisen viestinnän yksityisyyden pysyvästä murtamisesta. Jokaisesta viestistäsi kerrottaisiin myös valtiolle […]
Miettikääpä kuinka pahasti Venäjän johto on ryssinyt kansalaistensa hyvinvoinnin. Mikäli Venäjä olisi panostanut teknologian kehitykseen, demokratiaan ja ihmisten hyvinvointiin, eikä vallanpitäjien luksuselämään, imperialistisiin haaveisiin ja sotimiseen, voisi Venäjä olla merkittävä valtio. 1/x
#perintöverowww.hs.fi/talous/art-2...
”Psykologisesti ajatus on suorastaan mahdoton”, sanoo siviilioikeuden professori Urpo Kangas. Perintöverotuksella on silti pitkä ja kiistanalainen historia, eikä aikuisille lapsille kannata kerätä per...
Valtavia saavutuksia tapahtuu toki valtioiden toimesta ja valtioiden toteuttamana. Oikeastaan valtio on muodossa tai toisessa aina avittamassa yksityisen sektorin kehitystä.
"Verottajasta tivolikaan ei päässyt eroon. Jokainen laite ja numero arvioitiin synnillisyyden tai kepeyden mukaan, ja vero lätkäistiin sen perusteella. Moralisointi jatkui aina 1970–80-luvuille asti. Vasta silloin valtio alkoi arvostaa kotimaista sirkusta ja tivolia kulttuurina."
Valtiovalta yritti verottaa sirkuksen hengiltä. Sariolan sirkussuvun kantaisä Jaffu Sariolan vastaus tähän oli kiertävä tivoli.