Mietin lukiessani, että enpä ole ikinä ajatellut että ketään kiinnostaa tai kukaan arvostelee - ei kai muut ihmiset juuri minua mieti. Tällainen ”mutta voinko mennä, mitä minusta ajatellaan” on mulle aivan tuntematon ajatuskulku.

Mä muistan teini-iästä kerran kun vähän mietin tuota kun harkitsin leffaan lähtöä yksin. Lähdin lopulta, enkä sen jälkeen ole vierastellut yksin paikkoihin menemistä muuten kuin ajatuksella että olisi kivempaa jonkun kanssa. Mutta ymmärrän hyvin kyllä tuonkin fiiliksen.

Et ole ilmeisesti ollut alkoholisti- tai mt-perheen lapsi? Lämpimät onnitteluni!