Nyt puhuu Elokapina: ”Olemme aina rauhanomainen liike” Lauantaina uutisoitiin, että Elokapinan sisäisessä ryhmässä julkaistiin väkivaltaa ihannoiva viesti.
Lauantaina uutisoitiin, että Elokapinan sisäisessä ryhmässä julkaistiin väkivaltaa ihannoiva viesti.
Elokapina | Elokapinan sisäisellä kanavalla julkaistiin ”hallituksen lahtaamista” ihannoinut viesti – Liike irtisanoutuu #nyyssifi
Kuvakaappaukset Elokapinan sisäisellä keskustelukanavalla julkaistusta viestistä lähtivät leviämään lauantaina. Elokapina kertoo irtisanoutuvansa viestissä näkyvästä retorisesta väkivallasta ja sen sympatisoimisesta.
Elokapina sanoutuu irti keskustelupalstansa kirjoituksista – viestissä fantasioitiin väkivallalla ja hallituksen lahtaamisella #nyyssifi
Elokapina kertoo käyneensä eilen lauantaina ja tänään sunnuntaina vakavaa sisäistä keskustelua myös siitä, miten väkivaltaiseen viestiin reagoitiin palstalla.
Ilmastonmuutos | Elokapinan ”veri-isku” saattoi osua oikeaan: Suomi aikoo kasvattaa turvetuotantoa #nyyssifi
Valtion turveyhtiö Neova ei suunnittele turvetuotannon vähentämistä, vaan sitä saatetaan päin vastoin lisätä. Turpeesta poltetaan nyt aktiivihiiltä prosessissa, jossa valtaosa turpeesta palaa yhä kaukolämmöksi ja tuottaa paljon päästöjä.
Elokapina uhmaa syysmyrskyä Kiehumispisteen viimeisessä massamielenosoituksessa Lue tiedotteemme: elokapina.fi/news/press-r...
Elokapina oikoo Neovan väitteitä turvetuotannon hiipumisesta Lue tiedotteemme: elokapina.fi//news/press-...
Elokapina ja Återställ Våtmärker kritisoivat Neovan toimintaa Ruotsissa – eduskuntatalon pylväät verenpunaisina Lue tiedotteemme: elokapina.fi/news/press-r...
Sallassa on elokuussa hakattu monisatavuotiasta ikimetsää. Puuta näiltä hakkuilta on viime viikkoina ajettu energiaterminaaliin, jossa haketetaan puuta Rovaniemen kaupungin omistaman energiayhtiö Neve Oyn polttolaitokselle. 1/4 www.greenpeace.org/finland/tied...
Itä-Lapissa Sallassa hakataan parhaillaan luonnontilaisia ja vanhoja metsiä. Hakattua puuta on ajettu energiaterminaaliin, jossa haketetaan puuta Rovaniemen kaupungin energiayhtiö Neve Oy:n polttolait...
Helsingin kaupunki tuhosi liito-oravametsän – vaatii nyt vahingonkorvauksia asukkailtaan elokapina.fi/news/press-r...
Mielenosoitukset | Elokapinan mielenosoitus saattaa ruuhkauttaa Helsingin keskustan tänään pahasti #nyyssifi
Poliisin mukaan Elokapinan mielenosoitus voi aiheuttaa merkittävää liikennehaittaa iltapäivällä viiden jälkeen.