Mä viime kesänä ajelin Seurasaarenselän rantareitin. Kiva nyt kun vaihtoaika pidennetty tuntiin, niin ei tarvii niin usein fillaria vaihtaa.
Ja satunnaisesti stadissa poikkeavalle myös helmi! Ja toi uus kk-laskutus on näppärä, käytännössä kesällä tulee pari kolme kertaa kuussa käytyä, maksan sen 10€ ja rullaan fillarilla ympäriinsä.
Parhaimmillaan tungetaan väkisin ohi ja sit nenän edestä käännytään seuraavalle poikkikadulle.
Lohjan keskustassa lain mukaan polkiessa on pätkä missä pitää ajaa ajoradan reunaa. Yleensä näin teen mutta kyllähän se vituttaa kun ohitetaan ihan kylkeä hipoen ja parhaimmillaan tööttäillään, että siinä ei saisi ajaa.
Löysin taas uusia mahtavia maisemareittejä Lohjalta. Kyllä mieli lepäs ja keho kiitti! #pyöräilytaivaa
Jep! Tilaa olis kyllä yllin kyllin mutta kun on mietitty autoilu edellä.
Luulis että 2020-luvulla kun rakennetaan uus liikekeskittymä, siellä olisi kunnon telineet mihin lukita pyörä. Mutta ei sitten. #pyöräilytaivas
No tätä minäkin. Tein uuden ehdotuksen myöhemmin missä avattiin mm. tätä ja muita juttuja. Mutta vastaus oli et tästä kyseltiin sillon, eikä ollut tarpeeks kiinnostuneita joten suut suppuun. Luvattiin et voidaan alkuvuonna kysellä uusiks mut ei oo kyselty. Pitää varmaan tehdä taas uus power point.
Alunperin vastaust oli että ehdottomasti lähdetään jos riittävän moni kiinnostunut. Mulle ei auennut vieläkään mitä väliä osallistujien määrällä on kun kustannus per pyörä on sama oli osallistujia 1 tai 15.
Koska kuulemma ei ollut tarpeeksi montaa kiinnostunutta ottamaan pyörää. Meitä oli siinä vaiheessa joku viisi jotka oli halukkaita. Mitään firmaa ei kerrottu, laskelma edun hyödystä piti pyytää palkkiksesta. Ja laskelmat vs. firmojen omat laskurit oli tosi outoja.