Mannerheimin Lastensuojeliiton tarjoama lastenhoitoapu on tullut tiensä päähän. MLL lopettaa valtakunnallisen lastenhoitovälityspalvelunsa 15. joulukuuta. Syynä on resurssien loppuminen hallituksen leikkausten seurauksena. yle.fi/a/74-20115159
MLL on tarjonnut tilapäistä lastenhoitoapua perheille jo 50 vuotta.
Juuri kun sain selville että MLLn kautta olisi voinut saada diabeteshoitoon perehtyneitä lapsenvahteja. Tosin omalla alueella ei olisi ollut niitä kai, mutta tämä iskee kovaa niihin perheisiin joissa on näitä erikoistilanteita ja ei voi ottaa ihan ketä vaan lapsenvahdiksi. 😑
Oliko niin, että hallitus haluaisi syntyvyyden nousevan?🙃 Kaikkea saa haluta, mutta vaikeaksi voi mennä, jos käytännön toimilla viestitään kaikin tavoin päinvastaista.
Sellasta sitten.
No sillä tavalla. Ainoa kohtuuhintainen hoitoapu. Osalla suomalaisista lapsiperheistä ei ole lähettyvillä sukua, jota voisi pyytää hoitoavuksi, jos itse tai lapsi sairastuu tai tulee yllättäviä työkiireitä. Sitten ihmetellään, miksi ihmiset eivät hanki lapsia. Juuri siksi, että tukiverkkoa ei ole.