Hallituksen talousosaajat ovat siis laskeneet nimenomaan arjen perustarpeisiin kuluttavan kuluttajasegmentin ostovoimaa. Lisäksi suunnitelmissa on jätti-irtisanomiset valtiolta. Lisäksi alanvaihtoa ollaan vaikeuttamassa. Lisäksi pienyrityksiä (yli 90% yrityskannasta) kuritetaan. 1/
Ainiin, ja myös työperäistä maahanmuuttoa hankaloitetaan. Tästä listasta taatusti unohtuikin kaikenlaista. Puhumattakaan toimenpiteiden sivu- ja kerrannaisvaikutuksista. Minusta tuntuu, että vähemmälläkin yrittämisellä saisi kansantalouden sakkaamaan pahasti. Mutta minä en olekaan talousosaaja. /3
Lisäksi kuritetaan kulttuurialaa, jonka tuottavuus on tiettävästi erittäin hyvä (ja jolla työskentelevät ovat enimmäkseen pienipalkkaisia). Lisäksi leikataan osa-aikaisen ja keikkatyön kannattavuutta. Lisäksi heikennetään selvästi vaikeasti työllistyvien työllistymismahdollisuuksia. 2/
Mikä juttu pienyritysten kanssa?